Vapaaehtoisen pelastuspalvelun Toijalan ympäristön aluetoimikunnan perustava kokous pidettiin 11.5.1994 Toijalassa. Perustavassa kokouksessa oli paikalla 27 henkilöä Toijalasta, Kylmäkoskelta, Urjalasta ja Valkeakoskelta. Vuonna 2010 voimaan astuneen VAPEPAn valtakunnallisen johtosäännön perusteella aluetoimikunta päätti muutti nimensä Etelä-Pirkanmaan paikallistoimikunnaksi syyskokouksessaan 26.11.2009. Paikallistoimikunnassa on tällä hetkellä jäsenjärjestöjä Akaasta, Kylmäkoskelta, Urjalasta ja Valkeakoskelta. Toiminta-alueena on entisen Valkeakosken kihlakunnan alue.
Paikallistoimikunta kokoontuu kuukausittain kesä- ja joulutaukoa lukuunottamatta. Kokoontumispäivä on kuukauden viimeinen torstai. Kokouksiin ovat tervetulleita kaikki jäsenjärjestöjen jäsenet. Kokouksien yhteydessä järjestetään vapaaehtoisille yhteistä koulutusta. Kokousten lisäksi paikallistoimikunta järjestää vuosittain taajamaetsintäharjoituksen vuorotellen toimikunnan eri paikkakunnilla. Tarpeen mukaan järjestetään erilaisia kursseja. Vuosittain osallistutaan myös erilaisiin tapahtumiin mm. risteilylle ja toimintapäiville.
Vuosien aikana paikallistoimikunta on vakiinnuttanut paikkansa viranomaisten apuna.
Lataa paikallistoimikunnan vuoden 2011 esite PDF-muodossa (128 kB).
Paikallistoimikunta kokoontuu useimmiten Toijalan paloasemalla sijaitsevassa Suomen Punaisen Ristin Toijalan osaston ja paikallistoimikunnan toimitilassa Sykkeellä osoitteessa Hämeentie 18, 37800 TOIJALA.
Puheenjohtaja (hallinnollinen vastuu)
Katja Vättö, Kastintie 2, 31700 URJALA AS.
050-583 2316, 040-865 2270 (työ)
Varapuheenjohtaja (operatiivinen vastuu)
Risto Suojoki, Kauppilankatu 32, 37600 VALKEAKOSKI
0400-79 6969
Sihteeri
Merja Elijoki, Laiskantie 9, 37600 VALKEAKOSKI
0400-62 0034
Rahastonhoitaja
Jarmo Annala, Annalantie 45, 37370 NARVA
0400-62 1770, (03) 373 7324, 020 482 9283 (työ)
Muut luottamushenkilöt:
Viestivastaava: Paavo Helenius, 040-527 4581
Kuljetusvastaava: Tapani Jousikivi, 040-834 9662
Valmiustietokannan ylläpitäjä: Juuso Hyvärinen, (03) 542 6241, (03) 574 2360 (työ)
© Vapaaehtoisen pelastuspalvelun Etelä-Pirkanmaan paikallistoimikunta/Juuso Hyvärinen.
Sivut avattu 16.3.2004. Päivitetty 29.1.2012.